Tiiseri 20.8. häistä | hääkuvaus

Voihan blogi! Huomaan etten millään ehdi päivittämään tätä haluamassani tahdissa. Ihania kuvia kertyy kotilaatikkoon odottamaan rauhaisaa hetkeä. Ja koska sellaista ei ole nyt minulle selvästi suoda, teen poikkeuksen ja julkaisen tänne jo asiakkaalle tiiserinä lähettämäniäni makupaloja viime viikonlopun häistä. Enemmän juhlafiiliksiä näistäkin juhlista sitten, kun kesän kiireet rauhoittuvat. <3

Ps. kesä on ollut häiden suhteen aivan mieletön! Nautin suunnattomasti, kun saan olla osana ihmisten juhlia. On hyvää ruokaa, iloista seuraa, (useinmiten) kaunis kesäsää ja leppoisaa ohjelmaa. Huomaan myös olevani oikea herkkis, sillä sorrun itkeä tirauttamaan monesti täysin vieraaden ihmisten juhlapuheiden aikana tai silloin, kun morsian kävelee isänsä kanssa alttarille. Ja jos en itke, huomaan yks kaks taputtavani muiden mukana, vaikka minun pitäisi laukoa kuvia muiden riemukkaista ilmeistä. No, onneksi näin nyt ei käy ihan joka kerta ja tiedostettu ongelma on jo askel ulos siitä. :D Ihana kesä jokatapauksessa ja onneksi se ei vielä ole ohi!

Tämän päivän kuvat vievät meidät viime viikonloppuun ja Pornaisiin. Kiitos L & C upeasta päivästä ja ihanaa, kun sain olla osana suurta juhlaanne!

Hääkuvaus, wedding portrait, wedding pictures, häätHääkuvaus, wedding portrait, wedding pictures, häätHääkuvaus, wedding portrait, wedding pictures, häätHääkuvaus, wedding portrait, wedding pictures, häätHääkuvaus, wedding portrait, wedding pictures, häätHääkuvaus, wedding portrait, wedding pictures, häätHääkuvaus, wedding portrait, wedding pictures, häätHääkuvaus, wedding portrait, wedding pictures, häätidkuva, Hääkuvaus, wedding portrait, wedding pictures, häät

 

Add a comment...

Your email is never published or shared. Required fields are marked *

HEI YSTÄVÄT

Mukavaa kun löysit blogiini! Blogista pääset kurkkimaan töitäni, vapaa-ajan puuhastelujani, sekä lukemaan valokuvaamisesta yleisesti. Toivottavasti viihdyt!

KATEGORIAT

VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT

Menu